Monikielisiä toimintayhteisöjä tutkimassa

etusivu3pieni

Northern Sosiolinguistic Encounters -tutkimusryhmä sai toiminnalleen uuden sykäyksen viime keväänä, kun jo alkaneista ja suunnitteilla olevista tutkimuksista löytyi yhteisiä nimittäjiä, kieli-ideologioita, kieliasenteita ja -käsityksiä, kieli-identiteettejä, vähemmistökieliä sekä kielikontakteja. Ennen kaikkea tutkimukset liittyivät Oulun seudulla vallitsevaan monikielisyyteen, joka kuitenkin piiloutuu oletetun yksikielisyyden taakse. Halusimme tuoda alueen kielelliset resurssit yhteen ja tarkastella niitä kokonaisuutena yhdessä, monitieteisessä tutkimushankkeessa. Syntyi MINOLANG – Tunnistamaton monikielisyys ja monikulttuurinen naapuruus pohjoisessa -hanke. Tutkimuksen keskiössä on erityisesti alueen erikielisten toimintayhteisöjen tutkiminen.

Nuorelle tutkijalle on ollut uskomaton tilaisuus päästä valmistelemaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan uutta hanketta, jossa myös oma tutkimus on mukana. On ollut suuri ilo aloittaa yhteistyö kokeneiden tutkijoiden kanssa intoa ja kunnianhimoa huokuvassa ryhmässä, jossa jokainen idea on vienyt hanketta askelen edemmäksi ja kehittänyt sitä ajatuksesta aidosti toteutuskelpoiseksi ja tarpeelliseksi.  Mitä enemmän olemme tutkineet ja syventyneet aiheeseen, sitä voimakkaammin Oulun seudun monikielisyys ja sen tutkimisen tarve on avautunut silmiemme edessä. Tavoitteenamme onkin tutkimushanke, joka tuo uutta tietoa Oulun seudun monikielisyydestä, dokumentoi alueella puhuttavia kieliä ja vähentää kielivähemmistöihin kohdistuvia ennakkoluuloja tutkimustiedon avulla.

Täällä tutkimusryhmän nettisivujen Ajankohtaista-osiossa kerromme tutkimusryhmän ja tutkimushankkeen viimeisimmistä kuulumisista. Kirjoitusvuoro myös kiertää, ja ryhmän tutkijat kertovat kukin vuorollaan omasta tutkimustyöstään ja sykähdyttävistä hetkistä tutkijan arjessa. Haluamme avata sosiolingvistisen tutkimustyön prosessia ja vaiheita yleistajuisella tavalla tutkijoiden itsensä kertomana. Tervetuloa mukaan seuraamaan sosiolingvististä tutkimusta Oulun yliopistossa ja Oulun seudun monikielisten toimintayhteisöjen tutkimisen edistymistä!

 

Heidi Niemelä